Aivovamman kuntoutus ja hoito

Aivovamman kuntoutus ja hoito kuuluu neurologian erikoisalaan. Aivovamman kuntoutus ja hoito suunnitellaan neurologin vastaanotolla ja usein suunnittelussa käytetään hyväksi muiden ammattihenkilöiden arvioita (fysioterapeutti, toimintaterapeutti, neuropsykologi yms.).

Aivovamman hoito on yksilöllistä riippuen jälkioireista, kuntoutumisen vaiheesta ja arvioidun hoidon tavoitteesta. Hoidon tavoite voi esimerkiksi liittyä työelämään tai tiettyyn ammattiin palaamiseen, mahdollisimman itsenäiseen omassa asunnossa selviämiseen tai muuhun vastaavaan yksilölliseen tavoitteeseen.
 
Aivovammapotilaan ensihoidossa on tärkeää kirjata kaikki tajunnan, tarkkaavaisuuden ja puheen oireet sekä muut välittömät oireet. Lisäksi on syytä kirjata mahdollisen vamman jälkeisen ja sitä edeltävän muistiaukon kesto. Ensioireet auttavat aivovamman vaikeusasteen määrittelyssä. Joskus kuitenkin vakavia jälkioireita voi seurata, vaikka ensioireet eivät olisi olleet kovin voimakkaita, kuten lyhyt tajuttomuus.
 
Aivovamman seuraukset ovat yksilöllisiä, koska ne riippuvat aivojen vaurioituneen kohdan sijainnista ja laajuudesta. Monenlaisten vammamekanismien, kuten hermosolukon vaurion, turvotuksen tai hapenpuutteen, takia jälkioireiden laatu vaihtelee, ja ne voivat olla ohimeneviä tai pysyviä.