Lapsen allergiat ja niiden hoito

Lapsen allergisten sairauksien määrä on kasvanut moninkertaisesti. Allergiat ja niiden puhkeaminen vaihtelevat lapsen iän mukaan. Allergiat ovat lapsilla yksilöllisiä ja niihin voidaan altistua ihan normaalissa elämässä. Aiheuttajia voivat olla esimerkiksi ruoat, siitepölyt, pölypunkit sekä eläimet.

Lapsille tyypillisiä oireita ovat nenä- ja keuhko-oireet, silmäoireet, vatsan toiminnan häiriöt, ihottuma, väsymys, ruokahaluttomuus tai ärtyneisyys. Oireet voivat tulla esille joko välittömästi altistumisesta tai vasta päivien kuluttua. Vanhempien epäillessä lapsensa sairastavan allergiaa, kannattaa hakeutua erikoislääkärille sairauden toteamiseksi ja turhien pelkojen hälventämiseksi. Äkillisissä allergisissa oireissa ja reaktioissa on syytä hakeutua lääkärille mahdollisimman pian.

Lapsen allergioiden hoito

Allergiatesteillä saadaan tarkempaa tietoa allergian aiheuttajasta. Allergiatestien avulla voidaan oikeanlaisella lääkityksellä lieventää oireita tehokkaasti.

Hoitona voidaan käyttää antihistamiinia, kortisonia tai vaikeimmissa tapauksissa adrenaliinia. Kuitenkin varsinainen allergioiden hoito perustuu todetun allergeenin poistoon elinympäristöstä. Esimerkiksi lapsen ruoka-aineallergiassa aiheuttaja on poistettava lääkärin ohjeiden mukaan määräajaksi.

Siedätyshoito on myös yksi allergian hoitomuoto. Lääkärin kanssa voi miettiä milloin ja missä tapauksessa siedätyshoidon aloittaminen on lapsella ajankohtaista. Siedätyshoitoa käytetään helpottamaan esimerkiksi siitepöly, eläin-, pistiäis- ja pölypunkkiallergiaa. Siedätyshoitoa voidaan antaa yli 5-vuotiaille lapsille.

Ruoka-allergioiden spontaani paranemistaipumus on hyvä. Suurin osa lapsista pääsee eroon ruoka-aineallergioista muutamaan ikävuoteen mennessä, mutta toisia ne jäävät vaivaamaan loppuiäksi. Vaikka ruoka-aineallergia korjaantuisikin, lapsi saattaa leikki-iässä herkistyä muita helpommin ympäristöallergeeneille kuten eläin- ja siitepölylle. Tätä kautta voi myös kehittyä allergista nuhaa, silmäoireita tai astmaa.