Verikokeet

Laboratoriokokeet ovat keskeisessä asemassa terveydentilan tutkimisessa ja taudinmäärityksessä, sekä lääkityksen tehon ja hoidon seurannassa. Miltei 70 % lääkäreiden tekemistä diagnooseista perustuu laboratoriokokeiden antamaan tietoon. Terveystalossa pääset nopeasti ja vaivattomasti laboratoriokokeisiin myös ilman lähetettä.

Lue lisää Ajanvarausohjeet

 labra1

Maksakokeet (ALAT, ASAT, GT, BIL)

Maksakokeilla voidaan tutkia monipuolisesti maksan sairauksia ja häiriötiloja. Yleisimmin pyydettyjä maksakokeita ovat: ALAT, ASAT, GT ja BIL.

ALAT -pitoisuuden määritys veriplasmasta on ensisijainen maksasoluvaurion tai -tulehduksen seulontatutkimus. ALAT -entsyymiä esiintyy erityisesti maksasoluissa, mutta pienempinä pitoisuuksina myös useissa muissa kudoksissa (lihakset, munuaiset, keuhkot, sydän).

Aiemmin ALAT -tutkimuksen rinnalla yleisesti käytetyn ASAT -tutkimuksen käyttö on vähentynyt ja on poistumassa laboratorioiden tutkimusvalikoimasta, koska se ei kerro maksan tilanteesta tarpeeksi tarkasti. ASAT -entsyymiä esiintyy eniten sydänlihaksessa, maksassa ja luurankolihaksissa, mutta kohtalaisesti useissa muissakin kudoksissa kuten keuhkoissa, haimassa munuaisissa ja punasoluissa.

AFOS on maksasoluissa toimiva entsyymi. Se reagoi pääasiassa sapen erityksen häiriöihin. Arvo voi nousta myös maksatulehduksissa, mutta vähäisemmässä määrin kuin ALAT. AFOS luetaan yhdeksi maksakokeeksi, mutta sillä on myös toinen maksasta täysin erillinen päämerkitys: AFOS –entsyymiä tarvitaan luun rakentamiseen.

GT on lyhenne sanasta glutamyylitransferaasi. Se on entsyymi, jota on runsaasti maksan sappitiehyiden seinämäsoluissa. Arvo suurenee samoissa tiloissa kuin AFOS, eli maksan kasvaimien yhteydessä ja silloin, kun sapen kulku on estynyt. GT-arvo suurenee myös jonkin verran maksatulehduksissa. GT-arvon nousun yleinen syy on pitkäaikainen liiallinen alkoholinkäyttö.

Bilirubiinia syntyy elimistössä, kun vanhentuneet punasolut hajoavat. Bilirubiiniarvo voi suurentua useilla eri mekanismeilla. Jos sapen kulku estyy, esimerkiksi sappikiven tukkiessa yhteisen sappitiehyen, bilirubiini ei pääsekään poistumaan elimistöstä. Sitä kertyy maksasoluihin, joista se joutuu palaamaan takaisin vereen, kun kulku eteenpäin on tukossa. Lisää bilirubiinia tulee joka päivä punasoluhajottamosta ja bilirubiiniarvo suurenee. Bilirubiiniarvon suurenemisen syy voi johtua myös maksasolujen vauriosta, esimerkiksi maksatulehduksen seurauksena.

Varaa aika laboratorioon

Kilpirauhaskokeet (TSH ja T4V)

Tyreotropiini on aivolisäkkeen erittämä hormoni, joka säätelee kilpirauhasen toimintaa. Tyreotropiini on välttämätön kilpirauhashormonin eli tyroksiinin tuotannolle. Tyreotropiinilla (TSH) on selvä vuorokausivaihtelu. TSH –tutkimus suositellaankin otettavaksi klo 9-12 välillä.

Yleisimmässä kilpirauhasen vajaatoimintatyypissä, kilpirauhasperäisessä vajaatoiminnassa, TSH:n määrä veressä suurenee. Vajaatoiminnan oireita ovat mm. paleleminen, painon nousu ja ihon kuivuminen.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan kilpirauhashormonilla eli tyroksiinilla. Tyroksiini on tärkein kilpirauhashormoni. Kilpirauhasen toiminnallisen tilan arviointia varten käytetään yleisimmin vapaan tyroksiinin määrittämistä (T4V).

Varaa aika verikokeeseen

Munuais- ja nestetasapainokokeet (KREA, K, NA)

Munuaisten toimintaa voidaan tutkia mittaamalla verestä aineita, jotka erittyvät munuaisten kautta pois. Jos erittyminen on tilapäisen syyn tai munuaistaudin vuoksi häiriintynyt, aineen määrä veressä suurenee. Yleisimmin tarkoitukseen käytetään kreatiniinin mittausta KREA –tutkimuksella, jolla voidaan arvioida munuaisten toimintaa. Kreatiniinipitoisuus voi olla koholla munuaisten akuutissa tai kroonisessa vajaatoiminnassa, munuaisten verenkiertovajauksessa tai esimerkiksi munuaiskiven johdosta.

Yleisimpiä nestetasapainon seurantakokeita ovat natrium (NA) ja kalium (K). Niiden määrittämistä käytetään esim. ripulin, sydänsairauksien ja kohonneen verenpaineen tutkimuksissa.

Varaa aika verikokeeseen

Tulehduskokeet (CRP ja LA)

Tulehduskoe tai -arvo on termi, joka viittaa laboratoriotutkimuksiin, joita käytetään elimistön erilaisten tulehdusprosessien diagnosoinnissa. Yleisimmin käytettyjä tulehduksen mittareita ovat C-reaktiivinen proteiinin mittaaminen eli CRP ja lasko eli LA, kansankielellä ”senkka”. Näiden lisäksi myös muita laboratoriotutkimuksia voidaan käyttää.

CRP on maksassa syntesoituva, ns. akuutin vaiheen proteiini. Terveillä henkilöillä sitä esiintyy seerumissa hyvin alhaisena pitoisuutena. CRP -pitoisuus veressä kasvaa tulehduksellisen prosessin yhteydessä hyvin nopeasti. Tulehduksen aiheuttajan poistuessa myös veren CRP -pitoisuus alenee nopeasti.

LA eli lasko kertoo punasolujen laskeutumisnopeudesta ja on epäspesifinen analyysi, jota usein käytetään erilaisten tautitilojen aktiivisuuden osoittamiseen. Joidenkin sairaustilojen (mm. krooniset tulehdukset ja reumataudit) yhteydessä punasolut laskeutuvat verinäytteessä nopeammin. Lasko kasvaa myös iän myötä.

Varaa aika verikokeeseen

Rasvakokeet (LIPIDIT, KOL, HDL, LDL, TRIGLY)

Rasvakokeita eli nk. lipiditutkimuksia ovat KOL, HDL, LDL ja triglyseridit. Lipidinäytteet suositellaan otettaviksi 10-12 t:n paaston jälkeen. Ateria vaikuttaa kokonaiskolesteroliin vain vähän, mutta triglyseridiarvoihin huomattavasti.

Suurina määrinä kolesteroli on riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksiin liittyen. Kolesterolia on lähes kaikissa soluissa ja kehon nesteissä. Kolesterolia tarvitaan solukalvojen ja sappiyhdisteiden valmistukseen ja lisäksi se on mm. steroidihormonien ja D-vitamiinin esiaste. Osa kehon kolesterolista saadaan ruoasta, mutta suurin osa syntesoidaan maksassa ja muissa kudoksissa.

Kokonaiskolesterolin määritys KOL, mittaa kaiken seerumista/plasmasta löytyvän kolesterolin, mutta se ei mitenkään erittele hyvää ja pahaa kolesterolia. Usein samalla tutkimuskerralla määritetäänkin myös LDL-, HDL- ja triglyseridiarvot.

”Huono kolesteroli” eli LDL kuljettaa kolesterolia kudoksiin, myös valtimoiden seinämään. Mitä suurempi LDL -kolesterolin määrä on, sitä enemmän kolesterolia kudoksiin kertyy. LDL -kolesteroli kuvastaakin yleensä paremmin valtimokovettumataudin vaaraa kuin kokonaiskolesteroli.

”Hyvä kolesteroli” eli HDL kuljettaa kolesterolia pois kudoksista, myös valtimoiden seinämästä. Tämä on luonnollisesti hyödyllistä ja korkea HDL -kolesterolin pitoisuus on valtimosairauksien ehkäisyn kannalta hyväksi. Jos pitoisuus on pieni, valtimosairauksien vaara suurenee.

Triglyseridit ovat merkittävä energian varalähde elimistössä. Jos verenkierrossa on liikaa triglyseridejä, osa niistä tallennetaan rasvakudokseen. Kohonnut triglyseridien ja LDL -kolesterolipitoisuus viittaa kohonneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin.

Varaa aika verikokeeseen

Sokerikokeet (GLUK, GLUK-rasitus, GHBA1C)

Verensokerin (GLUK) määrittämisellä saadaan tietoa sen hetkisestä veren glukoosipitoisuudesta. Useat eri hormonit ylläpitävät veren glukoosipitoisuuden yleensä varsin tasaisena, tärkeimpänä näistä insuliini -hormoni. Kun elimistössä on insuliinin puutos tai insuliini ei tehoa, sokeria kertyy liikaa vereen. Tästä aiheutuvat tyypilliset diabeteksen oireet ovat mm. virtsanerityksen lisääntyminen, jano, tahaton laihtuminen ja väsymys. Korkeita GLUK -arvoja tavataan yleisesti diabeteksessa ja lyhytaikaisesti mm. stressitilan, leikkausten ja tulehdusten yhteydessä.

Verensokerirasituksessa (GLUK -rasitus) henkilölle annetaan paastonäytteen määrittämisen jälkeen juotavaksi sokerinen juoma. Glukoosimääritys uusitaan kahden tunnin kuluttua juoman nauttimisesta.

HBA1C -määritystä käytetään sekä tyypin I että tyypin II diabetestä sairastavien henkilöiden verensokeritason pitkäaikaisessa seurannassa ja diabeteksen diagnosoinnissa. Koholla oleva HbA1c-tulos viittaa epätasapainossa olevaan diabetekseen.

Varaa aika verikokeeseen

Verenkuvan tutkimukset

Perusverenkuva (PVK) on useita osatutkimuksia sisältävä tutkimus, jossa mitataan veren hemoglobiinipitoisuus ja lasketaan verisolut: valkosolut (leukosyytit), punasolut (erytrosyytit) ja verihiutaleet (trombosyytit). Lisaksi lasketaan punasoluja ja trombosyyttejä kuvaavat indeksit. Tutkimuksella saadaan yleiskuva verisoluista ja hemoglobiinista.

Perusverenkuva on tutkimuksena hyvin yleinen ja sitä tarvitaan lukuisissa eri tilanteissa. Sen avulla voidaan todeta tai sulkea pois monia eri sairauksia ja tautitiloja. Se tutkitaan herkästi, jos potilaalla on esimerkiksi tulehdusoireita, väsymystä tai esimerkiksi mustelmataipumusta, jonka yhteydessä voi esiintyä anemiaa tai olla liian vähäinen verihiutaleiden määrä. Veren puna- tai valkosolujen muutokset voivat kertoa myös mm. raudan tai jonkin vitamiinin puutteesta.

Täydellinen verenkuva (TVK) antaa perusverenkuvatutkimusten lisäksi tarkempaa tietoa veren valkosoluista. Tutkimusta käytetään selvittämään verenkuvan muutoksia eri tautitiloissa, kuten mm. anemian, verenvuodon, hemolyysin, vuotohäiriöiden, tulehduksen ja kroonisten tautien yhteydessä. Veren leukosyyttien erittelylaskenta antaa tarkan kuvan eri solutyyppien määräsuhteista.

 

Varaa aika verikokeeseen

Reumakokeet

Reumafaktoritutkimuksessa (RF) määritetään ryhmä elimistön autovasta-aineita ja sitä käytetään autoimmuunisairauksien (reumataudit), niveltulehdusten ja sidekudossairauksien diagnostiikassa. Reumafaktoritutkimus ei erottele hyvin nivelreumaa muista sidekudostaudeista, joissa arvo saattaa olla myös suurentunut. Kohonneita arvoja tavataan jonkin verran myös terveillä ihmisillä. Arvo voi myös olla normaali nivelreuman alkuvaiheessa ja toisaalta koholla muissakin tautitiloissa.

Sitrulliinivasta-ainemääritys (CCPAb) on herkempi ja tarkempi tutkimus nivelreuman toteamiseksi. Tämäkin testi mittaa elimistössä syntyneitä vasta-aineita omia kudoksia kohtaan. Arvo on selvästi koholla useimmilla nivelreumapotilailla (noin 60–70 prosentilla), mutta ei siis kaikilla. Muissa sidekudostaudeissa sitrulliinivasta-aineita ei yleensä synny, joten koe on reuman toteamisessa tarkempi kuin reumafaktori.

Varaa aika verikokeeseen

 
Varaa aika verikokeeseen

 Lue lisää:

 Aiheeseen liittyviä artikkeleita: