Oikomishoito

Oikomishoidolla eli ortodontialla tarkoitettaan hampaan suoristamista. Ortodontiaan sisältyy myös kokonaisvaltainen leukojen kasvun ja purennan kehityksen ohjaaminen. Virheellinen purenta voi aiheuttaa pään ja kasvojen kiputiloja, vaikeuttaa pureskelua ja hankaloittaa hampaiden puhdistamista. Se altistaa hampaat kulumiselle ja vaikuttaa usein haitallisesti myös ulkonäköön.

Purentavirheen syy on yleensä perintötekijöissä, mutta myös muut tekijät, kuten pitkäaikainen peukalon imeminen, suuret kita- ja nielurisat tai hampaiden menetykset, voivat aiheuttaa oikomishoitoa vaativia purentavirheitä. Hampaiston oikomishoidolla pyritään saamaan toiminnallisesti hyvä ja ulkonäöllisesti kaunis purenta.

Oikomishoitoja tehdään kaikenikäisille

Yleensä oikomishoito ajoittuu 9–12 vuoden ikään, jolloin leukojen kasvuun voidaan vielä vaikuttaa. Ikä ei kuitenkaan ole oikomishoidon este, myös aikuisten ja alle kouluikäisten hampaita voidaan oikoa. Oikomishoito voidaan tehdä kiinteillä kojeilla, jotka voidaan valmistaa metallista tai keramiasta. Lapsilla oikomishoitoa voidaan tehdä lisäksi irrotettavilla kojeilla.

Aikuisilla esteettiset oikaisuhoidot voidaan tehdä myös irrotettavilla kojeilla. Helppokäyttöisellä Inman Aligner –oikaisuhoidolla voidaan oikaista etuhampaiden lieviä ja keskivaikeita asentovirheitä nopeasti ja hellävaraisesti. Hampaiden esteettiseen oikaisuhoitoon tarkoitettua laitetta voidaan käyttää vasta, kun leukaluut ja hampaisto ovat täysin kehittyneet eli lasten hampaiden oikaisuun Inman Aligner ei sovellu. Lue lisää Inman Alignerista tästä.

Oikomishoidon kesto on yksilöllistä. Lapsilla hoito kestää yleensä pari vuotta, ja se nivoutuu leukojen kasvuun ja pysyvien hampaiden puhkeamiseen. Aikuisilla yksittäisen hampaan asennon korjaus voi onnistua muutamassa kuukaudessa, mutta laajemmin toteutettuna hoito voi kestää jopa pari vuotta. Hoitoa seuraa yleensä ylläpitovaihe, jotta siirretyt hampaat eivät palaudu takaisin. Tämä tehdään joko irrotettavalla muovilevyllä tai hampaiden taakse liimatulla teräs- eli retentiolangalla.

Hampaat kuntoon ennen oikomishoitoa

Oikomishoito aloitetaan erikoishammaslääkärin konsultaatiolla. Asiakkaalle tehdään perusteellinen suun ja hampaiden tarkastus ja selvitetään hampaiston ongelmat. Tarkastuksen jälkeen hampaistosta otetaan jäljennökset ja röntgenkuvat, joiden perusteella laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma. Suunnitelmasta tehdään aina myös kirjallinen yhteenveto, jonka asiakas saa mukaansa. Ennen hoidon aloittamista käydään vielä läpi hoidon eteneminen sekä kustannukset. Reikiintyneet hampaat, mahdolliset ientulehdukset ja hampaiden kiinnityskudoksen ongelmat hoidetaan ennen oikomishoidon aloittamista.

Osana oikomishoitoa tehdään usein kirugisia toimenpiteitä kuten hampaan paljastuksia, hampaan poistoja ja ikenien muotoilua. Usein nämä toimepiteet suoritetaan joko hammaslääkärin tai suu- ja leukakirurgin toimesta.

Vaikeita purentavirheitä ei pystytä hoitamaan pelkällä oikomishoidolla. Tällöin oikomishoidon rinnalle tarvitaan leikkauksia, joilla joko ala- tai yläleukaa siirretään uuteen asentoon.