29.10.2015 10:19

Uusi Terveystalo Loimaa tarjoaa paikallisille asukkaille entistä monipuolisempia suunterveyden palveluja

Opinkujan Hammas-Pulssi on nyt Terveystalo Loimaa. Uusi hammaslääkärikeskus avaa ovensa maanantaina 2.11. osoitteessa Vesikoskenkatu 17. Samalla paikallinen palvelutarjonta laajentuu, ja Loimaan sekä ympäristökuntien asukkaita palvelee entistä suurempi joukko suunterveyden ammattilaisia.


− Uudet, isommat tilat mahdollistavat toiminnan kehittämisen ja palvelutarjonnan laajentamisen Loimaalla. Meillä aloittaa kaksi uutta hammaslääkäriä ja lisäämme myös suuhygienistin palveluja, joille on ollut paljon kysyntää. Jatkossa Loimaan Terveystalossa toimii 6 hammaslääkäriä ja 2 suuhygienistiä, kertoo suunterveyden palvelujen liiketoimintajohtaja Tapani Kyrki Terveystalosta.  

− Samalla tuomme Loimaan ja lähialueiden asukkaiden lähelle myös erikoishammaslääkärien
vastaanotot: esimerkiksi suu- ja leukakirurgiaan tai parodontologiaan eli hampaiden kiinnitysku-dosten sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon erikoistuneiden hammaslääkäreiden vastaanotoille pää-see 2.11. lähtien Terveystalo Loimaalla.

Terveystalo Loimaan hammaslääkärikeskus palvelee maanantaista torstaihin klo 8−18 ja perjantaisin klo 8−15. Hammaslääkärin vastaanotolle pääsee myös akuuteissa särky- ja ensiaputapauksissa nopeasti, sillä päivystysaikoja on varattu jokaiselle arkipäivälle. Viikonloppuisin päivystys on Turussa Terveystalo-konserniin kuuluvassa Hammas-Pulssissa.  

Terveystalon palvelutarjonta laajentui hammashuoltoon ja suunterveyden palveluihin kesällä 2015. Yrityksen tavoite on rakentaa suunterveyden palveluista merkittävä osa valtakunnallista palvelutarjontaa ja tarjota jatkossa monipuolisia hammaslääketieteen ja -huollon palveluita koko verkoston kautta niin yksityis- kuin työterveysasiakkaille.

Lisätietoja medialle:
Terveystalo, liiketoimintajohtaja Tapani Kyrki, puh. 050 376 1373
Terveystalo Loimaa, Tiina Hakala, puh. (02) 2777 067

Ajanvaraus arkisin klo 8-20 numerosta (02) 763 1711. Viikonloppuisin päivystys Turussa
ajanvarauksella puh. (02) 277 7000.

Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2014 oli yhteensä 72,8 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen yli 15 miljoonaa euroa. Ter-veystalo on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. www.terveystalo.com