26.10.2010 12:00

Terveystalo vahvistaa johtoaan voimakkaan kasvun tueksi

Yrjö Närhinen, 41, on nimitetty Terveystalo-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 8.11.2010 alkaen.


Suomen suurin yksityinen terveyspalveluyritys, Terveystalo, vahvistaa johtoaan voimakkaan kasvun tueksi.

BBA, Yrjö Närhinen, 41, on nimitetty Terveystalo-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 8.11.2010 alkaen. Martti Kiuru keskittyy jatkossa täysipäiväisesti Terveystalon kasvustrategian tukemiseen ja vastaa yhtiön yrityskaupoista.

”Vahvistamalla Terveystalon johtoa varmistamme, että yhtiöllä on parhaat mahdolliset edellytykset johtaa yksityisen terveydenhuoltoalan kehitystä ja lujittaa markkina-asemaansa Suomessa”, sanoo Terveystalon hallituksen puheenjohtaja Mikael Lövgren.

Terveystalon uudella toimitusjohtajalla Yrjö Närhisellä on laaja kokemus kuluttajaliiketoiminnan johtamisesta. Hän on toiminut mm. Hartwallin toimitusjohtajana sekä Procter & Gamblen Suomen ja Norjan toimitusjohtajana. Hän on lisäksi toiminut useissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä Pohjoismaissa.

”Uskon tuovani Terveystaloon laajaa kuluttajaosaamista, mutta ennen kaikkea näkemystä asiakaslähtöisestä palveluiden kehittämisestä. Terveyspalvelut kilpailevat yhä enenevässä määrin asiakkaista, ja näin ollen asiakasnäkökulman nostaminen Terveystalossa aiempaa suurempaan rooliin mahdollistaa uusien, nykyistä tukevien osaamisten kehittämisen, kommentoi Yrjö Närhinen.

"Terveystalo tarjoaa päivittäin 4500 terveydenhuollon ammattilaisen voimin erinomaisia, laadukkaita palveluita. Jatkossa tulemme entistä paremmin huomioimaan eri asiakasryhmien – yksityisasiakkaiden, yritysten, vakuutusyhtiöiden ja julkisen sektorin – tarpeet”, hän jatkaa.

Terveystalo on yksityisten terveyspalveluiden markkinajohtaja Suomessa ja tarjoaa valtakunnallisesti työterveyspalveluita, yleis- ja erikoislääkäripalveluita, diagnostiikka- sekä sairaalapalveluita. Lähes 150 toimipaikan verkostossa on 14 lääkärikeskus-sairaalaa. Terveystalo hoitaa 1,5 miljoonaa lääkärissäkäyntiä vuosittain.

”Yrjö Närhisellä on vahva henkilöstöjohtamisen tausta ja hän osaa muokata liiketoimintaa asiakaslähtöiseksi. Terveystalossa on jo 4500 terveydenhuollon osaajaa ja paljon vahvaa lääketieteellistä osaamista. Yhdistämällä nämä pystymme luomaan kilpailukykyisempiä palvelukonsepteja ja vastaamaan paremmin eri asiakasryhmien tarpeisiin”, sanoo Terveystalon johtava ylilääkäri Juha Tuominen.


Lisätietoja:
Mikael Lövgren, Terveystalo, hallituksen puheenjohtaja, p. +46 70 615 48 48
Yrjö Närhinen, Terveystalo, toimitusjohtaja, p. +358 50 407 0360
Juha Tuominen, Terveystalo, johtava ylilääkäri, p. +358 40 528 4160
Susanna Kinnari, Terveystalo, viestintäjohtaja, p. +358 50 545 8333, susanna.kinnari@terveystalo.com (kuva- ja haastattelupyynnöt)

Yrjö Närhisen kuva: http://www.terveystalo.com/Etusivu/Yhtio/Johto_ja_hallinnointi/Johto

 

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalossa työskentelee 2 500 työntekijän lisäksi yli 2 000 itsenäistä ammatinharjoittajaa. Vuoden 2009 kokonaismyynti oli 296 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com