3.11.2015 9:21

Salakavala eturauhassyöpä ei aina ilmoita itsestään

Jatkuva vessassa ramppaaminen tai heikentynyt virtsasuihku ovat todennäköisemmin merkkejä eturauhasen liikakasvusta kuin eturauhassyövästä, joka on usein pitkään oireeton. Eturauhassyövän ennuste on parantunut uusien hoitomenetelmien ansiosta.


Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä, joka todetaan vuosittain noin 4 700 miehellä. Kaikkia eturauhassyövän riskitekijöitä ei tunneta, mutta ainakin lihavuus, rasvainen ruokavalio sekä sukurasite altistavat sille. Jos yhdellä lähisukulaisella – eli isällä, veljellä, enolla tai sedällä – on todettu eturauhassyöpä, oma sairastumisriski on 2,6-kertainen ja jopa viisinkertainen, jos syöpä on todettu kahdella lähisukulaisella.

– Elintavat selittävät sen, miksi eturauhassyöpää esiintyy enemmän länsimaissa. Esimerkiksi Aasiassa sitä on paljon vähemmän, mikä selittyy osin ruokavaliolla: tutkimusten mukaan soija ja tomaatin sisältämä lykopeeni suojaavat sairastumiselta, kirurgian ja urologian erikoislääkäri, dosentti Mika Raitanen Terveystalosta kertoo.

Eturauhassyöpä todetaan yleensä iäkkäillä miehillä, ja sairastuneiden keski-ikä on 70 vuotta. Syövän löytämistä vaikeuttaa se, ettei se välttämättä aiheuta mitään oireita. Virtsaamiseen liittyvät oireet, kuten tihentynyt virtsaamisen tarve ja suihkun heikentyminen, liittyvät tavallisesti eturauhasen liikakasvuun. Luusto- ja ristiselkäkivut sen sijaan kielivät jo levinneestä syövästä. Siksi iäkkään miehen pitkittyneen selkäkivun yhteydessä kannattaa poissulkea eturauhassyövän mahdollisuus.

Uusilla hoitomuodoilla hyviä tuloksia

Epäily eturauhassyövästä herää tavallisimmin PSA-verikokeen perusteella. PSA:n ansiosta entistä suurempi osa syövistä löytyy varhaisvaiheessa, jolloin siitä voi parantua kokonaan. Jos eturauhassyöpä löydetään vasta oireiden perusteella, hoidossa keskitytään usein taudin etenemisen pysäyttämiseen. Hoitoennuste on parantunut leikkaustekniikan ja levinneen taudin hoitojen kehittymisen ansioista. Sairastuneista yli 90 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista.

– Nykyään 80 prosenttia leikkauksista tehdään robottiavusteisesti, ja moniin keskussairaaloihin on parin viime vuoden aikana hankittu kolmiulotteiset tähystyslaitteistot. Teknologian ansiosta leikkaukset tehdään vähemmän kajoavilla menetelmillä avoleikkausten sijaan, mikä vähentää verenvuotoa ja nopeuttaa toipumista, Raitanen kertoo.

Leikkaushoidon lisäksi lääkehoito on kehittynyt huimasti. Hoitojen ansiosta myös levinnyttä tautia sairastava potilas voi elää vuosia syövän toteamisen jälkeen. Hoidolla on kuitenkin sivuvaikutuksia.

– Eturauhassyöpä vaatii mieshormonia edetäkseen, ja hormonituotannon lopettaminen leikkauksella tai lääkkeellisesti synnyttää vaihdevuodet. Se voi aiheuttaa luuston haurastumista ja hikoilua sekä seksuaalisen halun ja kyvyn heikkenemistä. Joissakin tapauksissa voidaan käyttää kevyempää tablettihoitoa, jolloin mieshormonin taso pysyy ennallaan, mutta sen vaikutus eturauhaskudokseen estetään, Raitanen sanoo.

Eturauhassyöpää hoidetaan sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yksityiselle puolelle hakeudutaan yleensä virtsaoireiden tai poikkeavan PSA-arvon perusteella, koska jatkotutkimuksiin pääsee nopeasti.  Raitasen mukaan yksityiselle tullaan nopeuden ja vaivattomuuden lisäksi silloin, kun halutaan valita tietty hoitava urologi.

Kaikki syövät eivät vaadi hoitoa

Yleinen käsitys on, ettei eturauhassyövän seulonnoilla saavuteta väestötasolla merkittävää kokonaishyötyä. Koska sairastuneista valtaosa on iäkkäitä, heistä suurin osa kuolee muusta syystä, ja oireettomien miesten PSA-tutkimuksella löydettäisiin vaarattomiakin tapauksia, jolloin ylihoitamisen riski kasvaa.

– Nyrkkisääntönä on, että tutkimuksiin kannattaa mennä, jos on sukurasitetta ja vähintään 45-vuotias, muuten oireettomien seulonnoille ei ole tarvetta. Hoitoon liittyy riskejä ja sivuvaikutuksia, joten hoitopäätös täytyy tehdä aina yksilöllisesti, Raitanen painottaa.

Hänen mukaansa yleinen harhaluulo onkin, että kaikki eturauhassyövät vaativat hoitoa. Totuus kuitenkin on, että kun syöpä on solukuvaltaan ystävällinen ja pienellä alueella eikä potilaalla ole oireita, seuranta riittää.

Lisätietoja:

Kirurgian ja urologian erikoislääkäri, dosentti Mika Raitanen, Terveystalo, p. 040 512 3068, mika.raitanen@terveystalo.com

Viestintäpäällikkö Suvi Syrjäläinen, Terveystalo, p. 050 375 8129, suvi.syrjalainen@terveystalo.com


Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2014 oli yhteensä 72,8 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen yli 15 miljoonaa euroa. Terveystalo on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. www.terveystalo.com