27.9.2016 15:05

Päiväkotilapsi sairastaa 100 päivää vuodessa

Lasten hengitystieinfektiot yleistyvät syksyisin päiväkotien ja koulujen alkamisen myötä. Päiväkodin aloittava lapsi voi sairastella lähes tauotta jopa puolen vuoden ajan altistuessaan infektiotautien kierteelle. Syy voi löytyä suurten ryhmäkokojen lisäksi myös ravinnosta.


Suomalaislapset sairastavat vuosittain viidestä kymmeneen infektiotautia. Alle 3-vuotiailla päiväkotilapsilla infektio-oireisia päiviä on keskimäärin sata ja yli 3-vuotiailla 50. Taudit tarttuvat ärhäkästi pisaratartuntana läheisessä kontaktissa ja yhteisistä leluista.

– Valitettavasti jopa puolen vuoden infektiokierre päiväkodin aloittaneella lapsella on aika normaalia. Usein tuntuu, että kun yksi tauti loppuu, alkaa jo toinen, kertoo lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renko Terveystalosta.

Päiväkodeissa pöpöt leviävät herkästi, koska koolla on paljon lapsia, mutta myös kotihoidossa olevat lapset sairastelevat. Hengitystieinfektion tyypillisiä oireita ovat vuotava tai tukkoinen nenä, yskä, kuume ja kurkkukipu. Oireet kestävät usein viikosta kahteen ja usein esimerkiksi yskäoireet pahenevat öisin.

– Makuuasennossa nenänielusta valuu limaa kurkkuun. Toisinaan lapsi yskii limaa irti niin, että siitä seuraa oksennusreaktio. Tämä ei kuitenkaan ole hälyttävää, kunhan lapsi on rokotettu hinkuyskän varalta.

Sairastelukierteessä olevien lasten vanhempia Renko lohduttaa sillä, että pikkulapsena paljon sairastellut pysyy todennäköisesti kouluikäisenä terveempänä.

Puolustuskyvyssä ja immuniteetissä eroja

Vanhempia ihmetyttää usein, miksi toiset lapset tuntuvat sairastelevan koko ajan, kun taas toiset selviävät vähemmällä. Eroja herkkyydessä sairastua on myös perheen sisällä.

– Lasten limakalvojen paikallinen puolustuskyky on yksilöllinen ja immuniteetissa on eroja. Allergiset ja atoopikot ovat muita herkempiä saamaan limakalvoille infektioita, Renko huomauttaa.

Tutkimukset osoittavat, että tupakansavulle altistuminen lisää moninkertaisesti riskiä sairastua hengitystieinfektioihin ja saada vaikeampia komplikaatioita. Myös ravinnon vaikutuksia lasten sairasteluun on alettu tarkastella, mutta tutkimuksia aiheesta on vielä vähän. D-vitamiinilisän säännöllisestä käytöstä on jonkin verran näyttöä infektiotautien ehkäisemisessä. Lisäksi Oulussa tehty tuhat päiväkotilasta kattanut tutkimus osoitti selkeitä eroja lasten ruokavalion vaikutuksista nielu- ja korvatulehduksiin.

– Esimerkiksi sokeria paljon nauttineet lapset kantoivat nielussaan useammin korvatulehdusta aiheuttavia bakteereita, kun taas marjoja ja hedelmiä säännöllisesti syöneet lapset sairastivat vähemmän korvatulehduksia, Renko sanoo.

Sairastelun ehkäisyssä käsien säännöllinen pesu on erityisen tärkeää. Lisäksi pienten vauvojen kanssa liikuttaessa tulisi välttää ruuhkaisia paikkoja ja nuhaisia vieraita. Äidin vasta-aineet suojaavat vauvaa monilta viruksilta noin puoleen vuoteen saakka, mutta jo vastasyntyneellä on tuntemattomasta syystä herkkyys sairastua rs-virukseen, joka vauvaikäisellä usein vaatii sairaalahoitoa.

Näin voit lievittää sairaan lapsen oireita

  • Särkyä voidaan lievittää lapsille tarkoitetuilla kipulääkkeillä.
  • Jos lapsen vointi on huono ja hän selvästi kärsii kuumeesta, voidaan kuumetta laskea lääkkeellä. Lievä kuume voi kuitenkin edistää taudin paranemista.
  • Nenän tukkoisuutta voidaan helpottaa pienelläkin vauvalla keittosuolalla tai suolasuihkeella. Näiden on todettu olevan hyödyllisiä myös limakalvojen toipumiselle.
  • Yskänärsytystä voi vähentää nauttimalla lämpimään veteen sekoitettua hunajaa tai voitelemalla rintaan ärsytystä lieventävää voidetta. 
  • Yskänlääkkeestä ei ole todettu olevan apua lasten yskänärsytykseen. Höyryhengityksen sijaan etenkin kurkunpääntulehduksen oireisiin suositellaan viileää, kosteaa ilmaa.

Milloin flunssainen lapsi lääkäriin?

  • Kun yleisvointi epäilyttää. Lapsen yleisvoinnin seuraaminen on tärkeintä: jos lapsi ei jaksa leikkiä tai kiinnostua mistään, on väsynyt ja nuutunut tai ei juo tarpeeksi nestettä, on hyvä viedä lapsi lääkärin arvioitavaksi.
  • Kun lapsi ei suostu juomaan. Kuivumisriskin takia lapsi on vietävä lääkärin arvioitavaksi, jos hän ei ole vuorokauteen juonut nesteitä tai on poissaoleva tai veltto. Ruokahaluttomuus ei ole yhtä huolestuttavaa, sillä lapsi kestää muutaman päivän, vaikka ei söisi kiinteää ruokaa ollenkaan.
  • Kun korkea kuume on ainoa selkeä oire. Kuume on yleinen oire tulehdustilasta, jonka syy täytyy selvittää. 
  • Kun herää epäilys, että lapsen korvat oireilevat, kurkku on arka tai hengitys vaikeaa ja rohisee. Välikorvatulehdus, nielutulehdus ja keuhkoputkentulehdukseen liittyvä hengitysvaikeus voivat vaatia lääkärin arviota.
  • Kun lapsi ei kasva normaalisti. Tällöin sairastelun taustoja tulee selvittää enemmän.
  • Kun jokainen flunssa johtaa esimerkiksi korvatulehdukseen tai alahengitystieinfektioon. Lapsen ei tarvitse kärsiä sairastelusta turhaan, vaan tilannetta voidaan helpottaa esimerkiksi korviin asennettavien putkien avulla.

Lisätietoja:

Lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renko, Terveystalo, p. 050 387 8887, marjo.renko@terveystalo.com

Viestintäpäällikkö Anni Romu, Terveystalo, p. 050 571 1887, anni.romu@terveystalo.com
 
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti yli 6 800 terveydenhuollon ammattilaista, ja on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2015 oli yhteensä 75,7 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen 68,6 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com