27.4.2015 9:50

Elina Junnila Terveystalo Rauman ja Euran yksikönjohtajaksi

Terveystalo Rauman ja Euran yksikönjohtajaksi on nimitetty 1.5.2015 alkaen Elina Junnila.


Junnila on aiemmin toiminut sosiaali- ja terveysalan yrittäjänä ja työntekijänä Raumalla. Hän vaikuttaa aktiivisesti myös kunnallispolitiikassa.

Suomalainen hyvinvointi nojaa jatkossakin vahvasti toimivaan terveydenhuoltoon.  Nopea hoitoon pääsy säästää aikaa ja kustannuksia, sillä hoidon viivästyminen lisää sairauspoissaolopäiviä ja siten sekä työnantajien että yhteiskunnan kustannuksia.

Terveydenhuollon palveluiden saatavuutta Junnila lisäisi kasvattamalla ihmisten valinnanvapautta sekä panostamalla ennalta ehkäiseviin terveyspalveluihin.

- Kannatan lämpimästi valinnanvapautta, sillä se lisää kilpailua ja auttaa kirittämään toimijoita kustannustehokkuuteen ja parempaan laatuun. Kuntalaisten tulisi voida vapaasti valita missä ja kuka häntä hoitaa. Valinnanvapaus toteutuu aidosti, kun palveluja voivat tuottaa niin kunta, yritykset kuin järjestöt, Elina Junnila sanoo.

Suomalainen työterveysjärjestelmä on OECD-mittauksissakin vaikuttavaksi todettu malli, josta voisi ottaa oppia laajemminkin terveydenhuollossa. Kun työterveydelle asetettuja tavoitteita mitataan ja seurataan systemaattisesti myös organisaation johtotasolla, voidaan työterveyspalveluilla vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin ja tuottavuuteen.

Lisätietoja:

Elina Junnila, yksikönjohtaja, Terveystalo Rauma ja Eura, puh. 050 380 9261, elina.junnila@terveystalo.com

Sari Tefke, verkostojohtaja, Länsi-Suomi, Terveystalo, puh. 040 540 9710, sari.tefke@terveystalo.com

Suvi Syrjäläinen, viestintäpäällikkö, Terveystalo, p. 050 375 8129, suvi.syrjalainen@terveystalo.com


Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Terveystalon verojalanjälki vuonna 2014 oli yhteensä 72,8 miljoonaa euroa ja samana vuonna Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen yli 15 miljoonaa euroa. Terveystalo on Suomalaisen Työn Liiton jäsen. www.terveystalo.com