Terveystalo

Eroon silmälaseista!

Hanna Haaksi silmätutkimuksessa.”Pitkän linjan rillipääksi” itseään kuvaileva Hanna Haaksi oli käyttänyt silmälaseja lähes koko elämänsä. Silmälasit haittasivat niin urheilua, kaunistautumista kuin kesästä nauttimista – esimerkiksi aurinkolaseissa piti olla aina vahvuudet, eikä budjetti antanut myöden hankkia optikolta useita eri vaihtoehtoja. Urheillessa lasit huurtuivat, eikä meikatessakaan päässyt toteuttamaan itseään täysillä, kun silmälasit piti ottaa huomioon. Hiljalleen syntyi päätös selvittää, olisiko laserleikkaus sopiva vaihtoehto.

– Ystäväni olivat käyneet operaatiossa ja kehuneet elämän mukavuuden parantuneen merkittävästi, kun silmälaseja ei tarvinnut käyttää, Haaksi kuvailee.

Päätös lähteä taittovirheleikkaukseen syntyy aina asiakkaan omasta aloitteesta, kertoo silmätautien erikoislääkäri Matti Seppänen. Keskeisintä asiassa on huolellinen esitutkimus, jossa tarkastetaan esimerkiksi, onko silmän sarveiskalvo sellainen, että taittovirhetoimenpiteen voi suorittaa turvallisesti. Myös asiakkaan silmänpohja tutkitaan ja selvitetään, ettei silmässä ole toimenpiteen estäviä sairauksia. Myös silmäkirurgi Kimmo Liesto vahvistaa, että leikkauspäätös on pitkän harkinnan ja eri klinikoiden vertailun tulos.

– Terveystalon kilpailuvalttina on ollut laatu, joka perustuu laitteisiin, henkilökunnan osaamiseen ja jatkuvaan tulosten seurantaan. Esittelimme tuloksiamme viimeksi Euroopan silmäkirurgikongressissa syksyllä 2010. Esimerkiksi uusintaleikkaukseen on tarve vain yhdellä prosentilla asiakkaista, mikä on huomiota herättävän vähän, Kimmo Liesto kertoo.

Hanna Haaksin esitutkimukseen sisältyi optikon tarkastus, sairaanhoitajan suorittamat sarveiskalvon muodon ja silmän optiikan mittaukset ja lopuksi silmälääkärin tutkimukset. Mittauksia varten mustuaiset laajennettiin silmätipoilla. Mustuainen laajenee hämärässä, joten hyvän hämäränäön saavuttamiseksi toimenpidettä edeltävät mittaukset tulee tehdä laajasta mustuaisesta.

– Minulle kerrottiin hyvin perusteellisesti, mitä silmilleni tehdään. Ei tullut mieleen mitään, mitä olisin voinut vielä kysyä, hymyilee Haaksi.

Aika toimenpidettä varten varattiin viikon päähän tarkastuksesta.

Ihanaa nähdä!

Hanna Haaksin laserleikkaus sujui hyvin. Näön kirkastuminen oli huomattavissa välittömästi, eikä kipua ollut lainkaan. Jälkihoitona Haaksi käytti antibiootti- ja kortisonitippoja viikon verran sekä kosteuttavia tippoja tarvittaessa. Elämä lasittomana on ollut aurinkoista. Vaatekaupoista tarttuu mukaan asukokonaisuuteen sopivia aurinkolaseja. Urheilu on vaivatonta, ja suihkussakin löytää shampoopullon.

– Teimme ystäväni kanssa shoppailureissun, jossa pääpaino oli silmämeikeillä. Pitää opetella uusia tapoja laittautua, kun ei ole enää laseja, joiden taakse piiloutua, Haaksi hymyilee.

Lisätiedot: www.terveystalo.com/laser

Tutustu laserpotilaan muistilistaan

Teksti Jenni Jusslin, kuvat Aki Rask

laser silmälaserleikkaus taittovirheleikkaus