Leikkausmenetelmät

Tästä osasta saat yleiskuvan erilaisista lihavuusleikkauksista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista.


Lihavuusleikkaukset tehdään lähes yksinomaan tähystystekniikalla, koska niitä pidetään vähemmän kajoavina, sillä niissä käytettävät viillot ovat pieniä kuin avoleikkauksissa. Tähystysleikkauksen etuja ovat nopeampi kotiutuminen ja toipuminen, pienemmät arvet sekä vähäisempi kipu kuin avoleikkauksella. Useimmat kirurgit suosivat tähystysleikkauksia.

Mahalaukun ohitusleikkaus (gastric bypass)

Mahalaukun ohitusleikkaus on rajoittava ja hieman vitamiinien imeytymiseen vaikuttava toimenpide. Merkittävin painonlaskuun vaikuttava tekijä on kuitenkin sen suotuisa vaikutus niiden hormonien eritykseen, jotka säätelevät mm. kylläisyyden tunnetta ja insuliinin eritystä. Tämän mekanismin ansiosta esimerkiksi lievä sokeritauti paranee useimmiten heti leikkauksen jälkeen ja pienikin ruokamäärä aiheuttaa kylläisen olon. Myös ruokavalio ohjautuu terveellisemmäksi ja kevyemmäksi, sillä runsasenergiset ruoat eivät leikkauksen jälkeen yleensä johda sellaiseen mielihyvään kuin ennen leikkausta. Leikkausta suositellaan potilaille, joiden BMI on yli 40 tai jos BMI on yli 35 ja potilaalla on lihavuuden liitännäissairauksia.

Edut

  • Kokonaislaihdutustulokset ovat paremmat kuin pelkästään rajoittavia toimenpiteitä käytettäessä
  • Ylipainosta häviää n. 80% ja kokonaispainonpudotus on keskimäärin noin 50 kg
  • Erinomainen vaikutus sokeritautiin ja ruokatorven refluksioireisiin

Haitat

  • Mahalaukun ohitusleikkaus muuttaa suoliston anatomiaa ja ruoansulatusta. Leikkaus vaatii kirurgilta kokemusta ja on teknisesti haastavampi, kuin esim. panta- tai kavennusleikkaus. Tiettyjen komplikaatioiden ja haittojen riski on suurempi kuin rajoittavilla toimenpiteillä.
  • B12-vitamiinin muodostus vähenee ja D-vitamiinin imeytyminen jonkin verran heikkenee. Tämä voi johtaa joidenkin vitamiinien ja kivennäis­aineiden puutostiloihin. Tämän ehkäisemiseksi potilaat käyttävät leikkauksen vitamiini- ja hivenainevalmisteita lopun elämän.

Edut terveydelle

  • Vuoden kuluttua leikkauksesta potilaat ovat laihtuneet noin 80 % ylipainostaan.
  • Tutkimukset osoittavat, että laihdutustulokset säilyvät 10–14 vuoden ajan leikkauksen jälkeen.
  • Valtaosa lihavuuteen liittyvistä terveysongelmista (aikuistyypin sokeritauti, korkea verenpaine, uniapnea, masennus ja selkäsäryt) lievenee tai häviää kokonaan leikkauksen jälkeen.
  • Useimmat potilaat kertovat, että olo tuntuu kylläiseltä ja tyytyväiseltä ja syömisen halu vähenee.

Mahalaukun kavennusleikkaus (sleeve gastrektomia)

Mahalaukun kavennusleikkaus on pääasiassa rajoittava toimenpide, mutta sillä on myös suotuisia vaikutuksia niiden vatsahormonien eritykseen, jotka säätelevät kylläisyyden tunnetta ja mm. insuliinin eritystä. Leikkausta suositellaan potilaille, joiden BMI on alle 40.

Edut

  • Leikkaus ei muuta anatomiaa eikä vaikuta ruoan imeytymiseen.
  • Tiettyjen mekaanisten komplikaatioiden riski on pienempi kuin ohitusleikkauksessa, koska ohutsuolten anatomiaa ei muuteta
  • Ylipainosta häviää 50-60%.
  • Leikkaus on teknisesti verraten yksinkertainen

Haitat

  • Noin 80% mahalaukusta poistetaan
  • Leikkaus voi pahentaa ruokatorven refluksitaudin oireita
  • Pitkäaikaistuloksia ei vielä täysin tunneta

Edut terveydelle

  • Vuoden kuluttua leikkauksesta potilaat ovat laihtuneet noin 50-60 % ylipainostaan.
  • Valtaosa lihavuuteen liittyvistä terveysongelmista lievenee tai häviää kokonaan leikkauksen jälkeen. Tulokset sokeritaudin paranemisessa tulokset eivät ole kuitenkaan niin hyviä kuin ohitusleikkauksessa.

Leikkauksen riskit

On tärkeää, että keskustelet lääkärin tai kirurgin kanssa leikkauksen eduista ja riskeistä. Pidä mielessä seuraavat seikat:

  • Lihavuusleikkaukset eivät ole kauneusleikkauksia.
  • Lihavuusleikkauksissa ei poisteta rasvakudosta rasvaimulla eikä muilla kirurgisilla keinoilla.
  • Jotta leikkaus tehoaisi, sinun on oltava halukas sitoutumaan pitkäaikaisiin elämän­tapa­muutoksiin, mm. ruokavalio- ja liikuntamuutoksiin.
  • Leikkauksen komplikaatiot voivat johtaa uusiin leikkauksiin.
  • Kaikkiin leikkauksiin liittyy riskejä. Lihavilla potilailla riskit ovat tavallista suuremmat.

 

Lähde:
2. M.Fried et al, Interdisciplinary European Guidelines on Surgery of Severe Obesity. Obesity Facts 2008;1:52–59.