Hoitovaihtoehdot
Liikalihavuutta voidaan hoitaa monella eri tavalla.
Ei-kirurgiset hoidot
Useimmat ei-kirurgiset laihdutusohjelmat perustuvat ruokavalion, lääkkeiden, elämäntapamuutosten ja säännöllisen liikunnan yhdistämiseen. Valitettavasti tällaiset ohjelmat tuottavat tuloksia vain noin yhdellä 20 sairaalloisen lihavasta potilaasta. Alle 5 % ei-kirurgisiin laihdutusohjelmiin osallistuvista onnistuu laihtumaan merkitsevässä määrin ja pitkäksi aikaa. Useimmat lihovat entiseen painoonsa vuoden kuluessa ja altistuvat siis laihtumisen ja lihomisen toistuvan kierteen aiheuttamille huomattaville terveysriskeille.
Lihavuuden leikkaushoito
Lihavuuden leikkaushoito eli ns. bariatrinen kirurgia on tarkoitettu sairaalloisen lihavuuden hoitoon. Se sopii etenkin niille, jotka eivät ole onnistuneet laihtumaan pitkäaikaisesti muilla keinoilla.
Lihavuusleikkauksia on monenlaisia, mutta niiden vaikutukset perustuvat yleensä aina samoihin kolmeen mekanismiin, ruokamäärän rajoittamiseen, vatsahormonien erityksen muutokseen ja ravinnon imeytymisen vähentämiseen.
- Restriktiivinen eli rajoittava toimenpide pienentää ihmisen syömää ruokamäärää. Olo tuntuu kylläiseltä jo aiempaa pienemmän aterian jälkeen. Toimenpide voidaan toteuttaa joko asettamalla mahalaukun ympärille ns. mahapanta tai pienentämällä mahalaukun kokoa leikkauksella.
- Vatsahormonien erityksessä tapahtuu suotuisia muutoksia niissä toimenpiteissä, missä ruoan kulkua ohutsuoleen ohjataan uudelleen ja/tai mahalaukun kokoa pienennetään merkittävästi
- Imeytymistä vähentävissä toimenpiteissä ruoan kulkua ohutsuolessa muutetaan niin, että energian ja ravintoaineiden imeytyminen elimistöön vähenee.
Yleisimpiä lihavuusleikkauksia ovat seuraavat:
- Mahalaukun ohitus
- Mahalaukun kavennusleikkaus
- Mahapantaleikkaus
- Biliopankreaattinen ohitus ja pohjakaissuolen uudelleen kytkentä (duodenal switch)
Leikkaushoitojen teho
Sairaalloisen lihavuuden leikkaushoito johtaa pysyvään laihtumiseen ja pienentää kuoleman riskiä. Lihavuusleikkauksiin ajatellaan usein liittyvän suuria riskejä, mutta esimerkiksi leikkauskuoleman riski on n. kaksi tuhannesta, mikä on pienempi kuin esimerkiksi lonkan keinonivelleikkauksessa. Toisaalta sairaalloisen lihavuuden jatkuminen aiheuttaa huomattavasti suuremman riskin kuin leikkaus. Lihavuusleikkaus pienentää merkitsevästi kuoleman riskiä ja estää uusien lihavuuteen liittyvien terveysriskien kehittymistä sairaalloisen lihavilla potilailla. Tutkimusten mukaan lihavuusleikkaus pienentää kuoleman riskiä 30 %.
Lihavuusleikkaukset ovat yleistyneet huomattavasti kuluneen vuosikymmenen aikana. Toimenpiteet ovat myös kehittyneet aiempaa turvallisemmiksi ja tehokkaammiksi.4 Lihavuusleikkauksiin liittyy nykyään suurin piirtein samansuuruinen kuoleman riski kuin tähystyksessä tapahtuvaan sappirakon poistoon, joka on erittäin yleinen leikkaus.
Lähteet:
1. American Society for Bariatric Surgery. Rationale for the surgical treatment of morbid obesity. (online) 8 april 1998. http://www.asbs.org/html/ration.html
2. Lyznicki J et al. Obesity: Assessment and Management in Primary Care. Am Fam Physician 2001;63(11):2185-96.
3. Calle E, Rodriguez C, Walker-Thurmond K, et al. Overweight, Obesity, and Mortality from Cancer in Prospectively Studied Cohort of U.S. Adults. N Engl J Med 2003;348:1625-38
4. Sjöström L et al. Effects of bariatric surgery on mortality in Swedish obese subjects. N Engl J Med 2007;357(8):741-52.
5. Tolonen P, Victorzon M, Niemi R, et al. Does Gastric Banding for Morbid Obesity Reduce or Increase Gastroesophageal Reflux? Obes Surg 2006;16(11):1469-74
6. Sowemimo O, Yood S, Courtney J, et al. Natural History of Morbid Obesity with Surgical Intervention. Surg Obes Relat Dis 2007;3:73-7.