Aikuistyypin ahmimishäiriö
Rajanveto liikapainoisten hankalan ahmimishäiriön ja satunnaisen ylensyönnin välillä on liukuva. Ahmimishäiriöön liittyy valtava häpeän tunne ja siksi se halutaan usein salata.
Ongelma on luultua yleisempää, arviolta viidennes vaikeasta lihavuudesta kärsivä sairastaa ahmimishäiriötä. Ahmimishäiriön taustalla voi olla muitakin ongelmia kuten masennusta, työuupumusta.
Ahmimishäiriön tunnusmerkkejä ovat:
- Toistuvia ahmimiskohtauksia, joille on tunnusomaista:
- ruoka-annokset ovat selvästi suurempia kuin mitä tyypillisesti ihmiset syövät
- tunne, ettei syöminen ole hallinnassa ahmimisjakson aikana ja ettei syömistä pysty keskeyttämään
- Useimpien ahmimisjaksojen aikana todetaan vähintään kolme seuraavista:
- tavallista nopeampi syöminen
- syöminen, kunnes on epämiellyttävän täynnä
- suurten määrien syöminen vaikkei ole nälkä
- yksin syöminen, koska häpeää syömäänsä ruokamäärää
- itseinho, masennus ja syyllisyyden tunne syömisestä
- Ahmiminen aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja häpeää
- Ahmimiskohtauksia esiintyy keskimäärin kaksi kertaa viikossa puolen vuoden aikana.
Ahmimishäiriötä voidaan hoitaa. Hoitotiimissä on lääkäri, psykologi tai psykoterapeutti, ravitsemusterapeutti ja hoitaja.