Terveystalo uudisti Pulssin sairaalan

Terveystalolla on nyt Turussa neljä toimipistettä, kun lääkäriasema Pulssi siirtyi osaksi Terveystaloa. Yhteinen nettiajanvaraus ja yhdistyvät potilastietokannat mahdollistavat entistä paremmat yksityiset terveyspalvelut lounaissuomalaisille.


Vuonna 2011 Terveystalon Turun toimipisteisiin tehtiin liki 300 000 lääkärikäyntiä.

– Mitä isommalle kokonaisuudelle uusia palveluita kehitetään, sitä paremmin asiakkaan tarpeet voidaan yleensä ottaa huomioon. Asiakkaan paras on myös Pulssin ja Terveystalon yhdistymisen ja toiminnan edelleen kehittämisen lähtökohta, Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen toteaa.

Yhdistymisen myötä Terveystalolla on Turussa kaksi sairaalaa, Aninkaistenkadulla ja Pulssin talossa Humalistonkadulla. Niissä tehdään yhteensä noin 50 prosenttia yksityissektorin leikkaustoiminnasta Lounais-Suomessa. Sairaaloissa työskentelee yli 20 ortopedia, lähes 50 muun erikoisalan kirurgia ja 13 anestesialääkäriä.

Yhdistyminen on myös mahdollistanut Terveystalo Pulssin sairaalan remontin. Uudistettu sairaala on Lounais-Suomen suurin yksityissairaala, ja siellä tehdään leikkauksia viitenä päivänä viikossa.

Kätevästi lääkäriin koko Suomessa

Kun Terveystalon ja Pulssin potilastietokannat yhdistyvät, se merkitsee asiakkaalle entistä parempaa palvelua. Nyt perinteisesti Pulssissa asioineilla on käytössään koko Terveystalon valtakunnallinen toimipaikkaverkosto ja palvelut, ja toisaalta Terveystalon vanhat asiakkaat voivat hyödyntää myös Terveystalo Pulssin palveluita.

Esimerkiksi kesämökillä ollessa voi asioida kesämökkiä lähinnä olevassa Terveystalon toimipisteessä. Potilastiedot löytyvät sujuvasti, eikä tarvitse kantaa huolta aiempien hoitotietojen muistamisesta. Terveystalolla on koko Suomessa yli 3 000 lääkäriä 60 paikkakunnalla.

Yksityisen ja julkisen on tehtävä yhteistyötä

Terveydenhuolto on Suomessa muutosten edessä. Väestö vanhenee ja monilla paikkakunnilla terveyspalveluiden kysyntä ylittää jo nyt tarjonnan.

– Tulevaan terveyspalvelujen kysyntään voidaan vastata ainoastaan yksityisen ja julkisen terveydenhuollon yhteisin voimin, Terveystalon palvelujohtaja Markku Suokas toteaa.

Terveystalo on vahva kuvantamispalvelujen tuottaja. Yksistään Turussa Terveystalolla on toimipisteissään yhteensä viisi korkeakenttämagneettilaitetta. Valtakunnallisesti Terveystalo tekee jo nyt noin 80 prosenttia Suomen kaikista lakisääteisistä mammografiaseulonnoista.

– Ratkaisujen löytäminen edellyttää rakentavaa vuorovaikutusta julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kesken. Tähän työhön Terveystalolla on vahva tahto, ja Pulssin palvelut osana Terveystaloa antavat siihen entistä paremmat mahdollisuudet, Suokas summaa.


Lisätietoja:

Ilkka Lehto
Terveystalo, Lounais-Suomen liiketoimintajohtaja
puh. 030 63 31647
ilkka.lehto@terveystalo.com

 

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 000 terveydenhuollon ammattilaista. www.terveystalo.com