Artikkeleita
16.5.2012 10:45:00
Allergisen nuhan saa vielä kuriin
Kevät on allergioiden sesonkiaikaa, jolloin moni tuskailee erilaisten oireiden kanssa. Tänä keväänä allergisesta nuhasta kärsii yhä useampi ennätyssuurten siitepölypitoisuuksien takia. Vaikka ennaltaehkäisevän hoidon aloittaminen olisikin jo myöhäistä, ei allergisista oireista tarvitse kärsiä turhaan. Oikeanlaisesta hoidosta kannattaa keskustella lääkärin kanssa.
27.4.2012 8:42:00
Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivää vietetään 28.4.: Työpahoinvointi tulee kalliiksi
Työpahoinvoinnin seurauksiin arvioidaan kuluvan Suomessa noin 30 miljardia euroa vuosittain. Työpaikoilla työntekijöiden pahoinvointiin puututaan edelleen liian myöhään. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen työkunnon alenemiseen ovat parhaat tavat vähentää ennenaikaisia työkyvyttömyyseläkkeitä ja pitkittyviä sairauspoissaoloja.
19.4.2012 9:25:00
Erektiohäiriö varoittaa vakavammista terveysongelmista
Erektio-ongelmat voivat olla vihje sydänvaivoista tai muista vakavammista terveysongelmista ja siksi niiden syyt kannattaa selvittää. Ongelmaan on tarjolla tehokasta apua ja vakavampia ongelmia voidaan estää puuttumalla riskitekijöihin.
18.4.2012 12:34:00
Ennaltaehkäisevä toiminta on avainasemassa työkyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä
Työelämän rattaat eivät pyöri ilman työkykyisiä tekijöitä. Parhaaseen tulokseen päästään toimimalla mahdollisimman ennaltaehkäisevästi. Työkyvyn ylläpitämistä tukee monipuolinen yhteistyö, johon tarvitaan niin työntekijöiden, esimiesten, työsuojelun edustajien, henkilöstöhallinnon kuin ylimmän johdon osallistumista.
20.3.2012 13:46:00
Suonikohjuista eroon helposti ja kivuttomasti
Uudet hoidot ovat syrjäyttäneet suonikohjujen perinteisen leikkaushoidon. Ultraääniohjatut vaahtoruiskutus- sekä lämpökutistushoidot (laser-, radioaalto- ja höyrykutistus) mahdollistavat ikävien suonikohjujen hoitamisen usein yhdellä hoitokerralla. Jalat kaunistuvat ilman arpia ja toimenpiteestä toipuu ilman sairauslomaa.
13.3.2012 11:08:00
Allergiaa niskasta kiinni
Kevät on allergioiden sesonkiaikaa, ja monissa kodeissa tuskaillaan erilaisten oireiden kanssa. Asiantuntija kannustaa vahvistamaan sietokykyä ja suhtautumaan allergioihin osana elämää.
12.3.2012 12:11:00
Abi – onnistu oikeilla eväillä!
Tänään alkavissa kevään ylioppilaskirjoituksissa mitataan tietoja ja vertaillaan eväitä. Ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta Terveystalosta kertoo, minkälaisilla eväillä jaksaa koko päivän ja ajatus kulkee.
29.2.2012 8:31:00
Sepelvaltimotauti pakottaa pysähtymään
Sepelvaltimotauti on yleisin sydänsairaus Suomessa. Viime vuosikymmenten aikana taudin ennaltaehkäisy on onnistunut hyvin ja erityisesti työikäisten miesten sepelvaltimotautikohtaukset ovat vähentyneet. Taudin määrä kokonaisuudessaan ei kuitenkaan ole vähentynyt, sillä ihmiset elävät vanhemmiksi. Lisäksi nuorista yhä suurempi osa on ylipainoinen ja kakkostyypin diabetes on lisääntynyt.
28.2.2012 10:16:00
Influenssakausi osui hiihtolomiin
Influenssakauden huippu koettelee hiihtolomalaisia ja näkyy työpaikoilla. Tammisaaren Terveystalon työterveyslääkäri Tuula Putus muistuttaa keinoista influenssan välttämiseksi ja oireiden lievittämiseksi.
16.2.2012 13:10:00
Ensin talviloma, sitten sairasloma? – Näin vältät vammat laskettelurinteessä ja ladulla
Tapaturma ladulla tai rinteessä voi sattua joskus helposti ja muuttaa virkistykseksi tarkoitetun talviloman viikkojen sairaslomaksi. Lomailija voi välttää ikävät vammat paitsi luottamalla hyvään tuuriin, mutta myös valmistautumalla etukäteen kunnolla.